keskiviikko 18. toukokuuta 2016

Asiakkaan kotihoito-ohjeistus

Saimme etätehtäväksi suunnitella kotihoito-ohjeet asiakkaalle toteuttamaamme työhön.
Värjäsin asiakkaan hiukset punaiseksi Elumenilla ja tyven tummemmaksi. Punainen väri kuluu etenkin nopeasti, joten on tärkeää neuvoa asiakasta sen ylläpitämisessä. Ei tarvitse pelästyä, että väriä lähtee pesuissa, tyynyliinat, pyyhkeet ja lakanat voivat myöskin värjääntyä hiusväristä.

Hiustenpesuun neuvoisin käyttämään värihiusten shampoota ja hoitoainetta, esimerkiksi Goldwellin color-shampoo ja hoitoaine. Hiustenpesuväli kannattaa pitää mahdollisimman pitkänä. Hiuksia ei saisi pestä joka päivä, vaan tulisi yrittää pestä kerran-pari viikossa ja käyttää pesujen välillä kuivashampoota, jolloin pesuväliä pystyy pitkittämään. Hiuksia pestessä ei myöskään saisi käyttää liian lämmintä vettä, sillä se kuluttaa väriä helpommin. Neuvoisin välttämään syväpuhdistavia shampoita, sillä ne kuluttavat väriä.

Etenkin kesäisin aurinko kuluttaa hiusväriä, joten hiukset kannattaisi suojata jollakin päähineellä ja käyttää hiuksille jätettävää hoitoainetta, joka sisältää UV-suojan, esimerkiksi Cutrinin Colorism-suihke. Kehottaisin välttämään uimista kloorivedessä tai silloin ainakin hiukset olisi hyvä olla kiinni esimerkiksi korkealla nutturalla, sillä kloori kuluttaa hiusväriä.

Kertoisin, että punaisen värin ylläpitäminen kirkkaana on rankkaa ja vaatii paljon myös itse asiakkaalta. Värin ylläpitoon suosittelisin käytettäväksi KC:n color mask-shampoota ja hoitoainetta punaisessa sävyssä tai vaihtoehtoisesti punaista suoraväriä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti