sunnuntai 4. lokakuuta 2015

Koulun aloitus

Nyt postailen kyllä tosi myöhään, en vain ole aiemmin saanut aikaiseksi julkaistua tänne pahemmin mitään.

Opiskelu hiusalalla on lähtenyt hyvin käyntiin, luokka vaikuttaa mukavalta ja on tullut opittua jo paljon uutta. Ensimmäisessä jaksossa meillä on ollut muun muassa hygieniaa, pesu- ja hoitokäsittelyjä, ehostusta, kampauksia ja tyylioppia. Kuvia ensimmäisistä viikoista alempaa.

Ensimmäisen kouluviikon aikana saimme omat työkärryt, joissa säilytetään kaikki tarvikkeet esimerkiksi harjat, kammat ja kaikki muu tarvittava.


Työkärryn sisältöä. Kävimme erilaisia harjoja läpi ja tarkistimme, että kaikilta löytyvät ne varmasti.


Muoto-opin tunnilla kävimme läpi mittasuhteita. Oikeanpuolimmaisena on piirtämäni kuva, keskimmäisenä mittasuhteiden mukainen. Esimerkiksi kaulan tulisi olla yhtä paksu kuin pään, jotta piirrokset olisivat mahdollisimman realistisia.


Koululta tilasimme kampauspäät, joilla voi harjoitella myös kotona kampauksia.



Lopuksi vielä kuva hiusluokasta, mielestäni nuo päät ovat kyllä hieman pelottavan näköisiä...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti